Ortlieb Soft-Shot

Saksalainen Ortlieb on tuottanut vuodesta 1982 lähtien erinomaisia veden-pitäviä pyörälaukkuja. Nyt ovat vuorossa kameralaukut, ja alku on hyvä.

tekijä Välineopas #Kameralaukut #Ortlieb
9.2

9,7-litrainen Soft-Shot on yksi Ortliebin neljästä uudesta kameralaukusta. Siihen mahtuu järjestelmäkamera normaaliobjektiiveineen, kaksi muuta vastaavaa objektiivia ja taulutietokone. Kaikki tämä on turvallisesti oranssin toppauksen suojissa, joka voidaan kääntää nurin kuten monissa muissakin laukuissa. Ulkopuoli on erikoisempi. Vettä hylkivä erikoisnailon on mainiota, erittäin vahvat vetojetjut eivät sitkeistä yrityksistämme huolimatta päästäneet läpi pisaraakaan vettä, ja joko uutuus henkii kokonaisuudessaankin laatua. Läpän sisäpuolella on suuret taskut esimerkiksi muistikorteille ja suotimille. Ortlieb kertoo, että läppä ei pidä vettä, mutta kokeidemme mukaan materiaali saattaa hyvinkin kestää pikku sadekuuron.
Kameralaukut ovat kalliinpuoleisia, ja niin on tämäkin. Ortliebin laukku on jo ehtinyt muutamaan suomalaiseen liikkeeseen, joiden hinnat ovat kuitenkin lähes tasoissa. Lisäksi sitä myyvät luonnollisesti myös kansainväliset, esimerkiksi saksalaiset postimyyntiyritykset.

Conclusion

Kilpailijoiden kannattaa nyt olla valveilla ja jälleenmyyjien jonottaa myytävää. Lowepro ja muut klassikot ovat saaneet uuden kilpailijan, joka nousi saman tien suosikiksemme erinomaisen materiaalin ja kaluston hyvän suojauksen vuoksi.

Ominaisuudet

Merkki
Ortlieb