Canon EOS 700D

Canon tuo uuden EOS-mallin edulliseen peilijärjestelmäkamera-luokkaan. Siinä on muun muassa kosketusnäyttö ja uusia tehoste-suotimia. EOS 700D:ssa on kuitenkin jotain hyvin tuttua.

#Kamerat #Canon
8.3

Uutta EOS-järjestelmäkameraa testattaessa on hankaluutena ollut useimmiten selvittää, missä järjestyksessä esitellä kaikki mielenkiintoiset uudet ominaisuudet. EOS 700D:n kohdalla ei tätä vaikeutta ollut. Uusi malli eroaa varsin vähän edeltäjästään EOS 650D:stä. Ainoa varsinainen uutuus on, että EOS 700D:ssa voidaan tehostesuotimien vaikutus nähdä jo kuvattaessa. 650D:ssahan työnkulku menee niin, että ensin otetaan normaali kuva, sitten käytettiin suodinta ja lopuksi kamera tallentaa uuden kuvan. Onko sillä merkitystä? On, koska kun lopputulos näkyy heti, voidaan kuvaa parantaa valotuksenkorjauksella tavalla, joka ei ole mahdollista, jos suodinta käytetään jälkikäteen. Onko se sitten suurikin uutinen? Ei, koska suotimet ensimmäisenä käyttöön ottaneen Olympuksen kameroissa tulos näkyi heti jo ensimmäisistä PEN-malleista lähtien. Uutta on myös kameran pintamateriaali, jonka pitäisi korjata se, että 650D saattoi joskus harvoissa tapauksissa laukaista allergisen reaktion. EOS 700D:n valintakiekon kirjaimet ja pikkukuvat ovat kohokuvioisia. Käyttäjän määrittelemien toimintojen valintamahdollisuuksia on kymmenen vähemmän kuin ennen, ja suorakatselukuva päivittyy kaksi kertaa entistä nopeammin. Siinä uutiset sitten ovatkin. Vertailun vuoksi mainittakoon, että kun Nikon päivitti keväällä vastaavan D5100-mallin nykyiseen D5200:aan, kennon 16,1 megapikselin tarkkuus kasvoi 24 megapikseliin, kamera sai nopeamman tarkennusjärjestelmän, jossa on 39 tarkennuspistettä, videokuvauk-
sen 60 tai 50 ruutua sekunnissa, kuulokeliitännän ja mahdollisuuden ottaa käyttöön wi-fi ja gps.
EOS 700D:n näyttö on erinomainen ja kääntyy kaikkiin suuntiin. Se on vieläpä kosketusnäyttö, toisin kuin Nikonissa.

Uusi zoom-objektiivi

EOS 700D:tä myydään pakettina tunnetun 18–135 mm:n objektiivin kanssa noin 1000 eurolla ja uuden EF-S 18-55 mm IS STM:n kanssa noin 850 eurolla. Viimemainitussa on uusi askelmoottorilla varustettu tarkennus, kuten nimi antaa odottaakin. Uusi objektiivi on suurempi, mutta se tarkentaa tasaisemmin ja äänettömästi videokuvauksessa. Kuvanlaatu on luokassaan hyvä, varsinkin terävyys on keskellä hyvä. 18 mm:n polttovälillä esiintyy hiukan vääristymää. Ellei ole tarkoitus kuvata videota, on EOS 600D harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Se maksaa vajaat 600 euroa yhdessä 18–55 mm:n objektiivin kanssa.

Heikko tarkennus

EOS 700D:llä syntyy toki hyviä kuvia. Kilpailutilanne vain alkaa käydä hankalaksi. Kuvattaessa jpg:tä näyttävät Canonin kuvat yhtä teräviltä ja yksityiskohtaisilta kuin Nikonin, koska Canon terävöittää kuvia paljon enemmän. Kun tallennetaan raakatiedostoja ja muunnetaan ne huolellisesti, ovat Nikonin kuvat paljon yksityiskohtaisempia. Kuvaprosessori on sama kuin EOS 650D:ssa, ja siksi kuvissa näkyy kohinaa herkkyydestä ISO 800 alkaen. Värintoisto on viehättävä. Voi kuitenkin olla vaikeata saada vivahteita esiin tietyistä lämpimistä aiheista, esimerkiksi auringonlaskusta. Automaattitarkennuksen puolesta Canon EOS 700D tuntui edellispolven kameralta. Ensinnäkin aivan tavallisessakin kuvauksessa on vaikeata rajata kuva hyvin, kun käytössä on vain yhdeksän tarkennuspistettä. Suorakatselutilassa tarkennus on sekä hidas että epävarma.
Eihän EOS 700D huono kamera ole. Se on edelleen hyvä pääsylippu maailman suurimpaan kamerajärjestelmään, eikä Canon-järjestelmä voi käydä ahtaaksi, vaikka kuvaaja kehittyisi miten pitkälle. Useimpia EOS 700D:hen hankittuja tarvikkeita voidaan käyttää senkin jälkeen, kun itse kamerarunko joskus vaihdetaan uuteen. Joitakin asioita Canon on silti ottanut EOS 700D:ssä yliolkaisesti. Niistä tärkeimpiä ovat kennon erottelukyky, kuvakohina, tarkennus, wi-fi ja gps. Ihmetellä pitää sitäkin, ettei Canon ole alkanut suojata kameroitaan pölyltä ja kosteudelta, kuten Pentax on järkkäreissään tehnyt vuosikausia. Uudessa 18–55 mm:n STM-objektiivissakaan ei ole tiivisteitä.

Arvio

Canon EOS 700D on lähinnä ehostettu EOS 650D. Se näkyy ominaisuuksista ja siitä tosiasiasta, että EOS 650D:n poistuessa EOS 600D jatkaa edullisena mallina. On käsittämätöntä, että Canon on ottanut päivityksen niin kevyesti ja on siksi vaarassa menettää otteen tähän tärkeään kameraluokkaan. Varsinkin hidas ja heikko tarkennusjärjestelmä olisi kipeimmin uudistamisen tarpeessa.

Ominaisuudet

Merkki
Canon
miopixel
17,9
zoom
1,6x
lcd_skaerm
3
picturespersecond
25
ISO
25600