Fujifilm X20

Viime aikoina on nähty monia mielenkiintoisia kompaktikameroita. Yksi luokkansa kiinnostavimpia on Fujifilmin uutuusmalli, jossa on hyvät säätömahdollisuudet.

#Kamerat #Fujifilm
8.9

Fujifilm on aktiivikuvaajan kompaktikameroiden kehityksen kärjessä, ja sen uusin malli X20 on aktiivikuvaajan kannalta entistäkin edistyksllisempi. Kuten valmistajan aikaisemmissakin malleissa, kameraan kytketään virta kääntämällä objektiivia off-asennosta oikealla. Tällöin objektiivi tulee esiin ja kamera on valmis käyttöön. Valkotasapainon säätöä varten on kytkin, ja laukaisimen oikealla puolella olevaan nappiin voi ohjelmoida ISO-herkkyyden säädön.
X20 istuu hyvin käsiin muun muassa oikeaa peukaloa tukevan kumikohouman ansiosta. Korkeampi sormituki etupuolella olisi parantanut käsiteltävyyttä entisestään. Valitsimet ja painikkeet on sijoitettu hyvin ja niitä voi käyttää myös katsottaessa etsimeen. Ne eivät lipsahda vahingossa väärään asentoon. Näytön vasemmalla puolella olevan neljän painikkeen ansiosta järjestelmäkameraan tottunut kuvaajakin tuntee olonsa pian kotoisaksi.
Tarkennus toimii luotettavasti, ja tarkennuspisteen mahdollinen alue peittää melkein koko kuva-alan. Objektiivin vieressä on kätevä kytkin, jolla vaihdetaan jatkuvan tarkennuksen, yksittäistarkennuksen ja käsitarkennuksen välillä.

Teräviä kuvia

Etsin on selvästi tämän kameraluokan paras. Yleensä kompaktikameran etsintä käytetään vain silloin, kun näyttöä on kirkkaan auringonpaisteen takia vaikea nähdä, mutta X20:n etsintä tulee käytetyksi siksi, että se on iso, kirkas ja selkeä. Etsimessä näkyy kuvaustietoja, kuten kuvausohjelma, aukko, valotusaika ja tarkennuksen lukitus. Etsimen käytöstä on sekin etu, että tärähtämisvaara vähenee, kun kamera saa tukea kasvoista.
Kuvien terävyyttä parantaa entisestään se, että X20:ssä on objektiivissa sijaitseva kuvanvakain, toisin kuin kalliimmassa X100S:ssa. Fujifilm on panostanut etsimeen, mutta näyttö on vain keskitasoa. Vaikka kamera on melko kookas, näytön koko on vain 2,8 tuumaa, eikä näyttö ole käännettävä. Myös liitännöissä on säästetty. Kamerassa on usb- ja hdmi-liitännät, ja lisäksi siihen voi kiinnittää mekaanisen lankalaukaisimen, mutta mikrofoniliitäntää ei ole.
Pienen esiin ponnahtavan salaman kantomatka on enintään seitsemän metriä. Jos se ei riitä, Fujifilmin mallistossa on kaksi varusteluistiin kiinnitettävää salamalaitetta, joiden ohjeluvut ovat 20 ja 40. Lisäksi on saatavana kompaktikameroiden lisävarusteluetteloissa harvinainen vastavalosuoja, jonka hinta on noin 65 euroa.

Supermakro

Käsikäyttöinen zoomaus on nopeampi ja tarkempi kuin tavanomainen moottorizoom, jonka tarkka säätö voi olla hankalaa. Polttovälialue ei ole laaja, mutta käyttökelpoinen. Objektiivi tarkentuu 28 milliä vastaavalla polttovälillä jopa kolmen sentin päähän kohteesta. Kuva on keskellä terävä aukolle F8 asti. Kulmat ovat täydellä aukolla hieman pehmeitä, mutta aukolla F5,6 koko kuva on terävä. Pienin aukko on F11. Se on terävä laajakulmalla, mutta epäterävä 50 mm:n kuvakulmaa vastaavalla polttovälillä ja pidemmillä.
Valotusautomatiikka toimii yhtä hyvin kuin kilpailevissa kameroissakin, mutta hankalat kohteet edellyttävät korjailua. Kontrasti ja kylläisyys ovat hillittyjä, mutta niitä voi säätää valikoista. Valintoja voi tallentaa, ja näin voi tehdä yhden yhdistelmän muotokuville ja toisen, terävyyttä ja kylläisyyttä korostavan maisemille. Kennon edessä oleva uusi X-trans-suodin ei ole tuonut merkittävää eroa edeltävään X10-malliin verrattuna. Värintoiston vaihtoehtojen joukossa on myös Fujifilmin vanhoja tunnettuja diafilmejä, kuten Provia ja Velvia.
Kohina oli X10:n kuvanlaadun heikoin kohta, eikä X20 ole paljonkaan parempi. Herkkyydestä ISO 6400 alkaen kuvat ovat voimakkaan kohinanvaimennuksen takia huonoja. Kameralla voi kuvata Full HD -videota 60 kuvan sekunti­nopeudella. Suurin kuvataajuus, 250 kuvaa sekunnissa, saadaan 320 x 112 pikselin tarkkuudella. Videokuvan ja äänen laatu on keskitasoa. Jos videokuvaus on tärkeää, kannattaa hankkia kamera, jossa on moottoroitu zoomaus.

Arvio

Kun Fujifilm X20:n ottaa käsiinsä, se tuntuu paljon kalliimmalta kameralta kuin se onkaan. Objektiivi on valovoimainen ja etsin erinomainen. Niitä täydentävät hyvät säätömahdollisuudet ja hyvä kuvanlaatu, joka on kuitenkin parhaimmillaan silloin, kun kuvataan alhaisilla ISO-herkkyyksillä. Myös kameran käyttömukavuus on erinomainen. Tällä kameralla on miellyttävä kuvata, eikä hintakaan ole kohtuuton.

Ominaisuudet

Merkki
Fujifilm
miopixel
12
zoom
4x
lcd_skaerm
2,8
picturespersecond
12
ISO
12800