anm_leicaTL2_01

Leica TL2

Leican poikkeuksellisen T-sarjan kameroita käytetään samaan tapaan kuin älykännykkää. TL2 on sarjan kolmas malli, mutta uusi älykäs tekniikka jää käytössä osin vajavaiseksi.

tekijä Välineopas #Kamerat #Leica
8.3

Leica TL2 on puoliksi kamera ja puoliksi taideteos. Runko on muotoiltu ja valmistettu huolella, eikä siinä ole 3,7 tuuman kosketusnäytön lisäksi kuin kaksi painiketta ja kaksi säätökiekkoa. Painikkeiden ja kiekkojen toiminnot vaihtuvat kameran asetusten mukaan, eikä se ole kovin kätevää. Napatun kuvan välittömään tarkistamiseen ei ole omaa painikettaan. Näyttöä pitää vierittää ylöspäin kuvan tarkistamiseksi, ja tämä on selitetty ohjekirjassa huonosti. Kosketusnäytön valikossa on sarja valikkokohtia, joista yhdeksän saa yhtä aikaa näkyviin kuvakkeen ja tekstin kera. Kuvakkeet voi järjestellä mieleiseensä järjestykseen. TL2:n säätäminen jakaa mielipiteet kahtia. Se sujuu hitaammin kuin kameralla, jossa on omat painikkeet vaikkapa ISO-arvolle ja automaattitarkennukselle, sillä valikko pitää aina avata ensin. Edistyneet harrastajat tai ammattilaiset tuskin pitävät TL2:sta, mutta toisaalta heitä kiinnostavat muutenkin enemmän Leican M-, Q- ja SL-mallit. TL-sarja tarjoaakin näyttäviä leluja niille, jotka haluavat ainoastaan ottaa laadukkaita kuvia säätämättä kameraa juurikaan itse.
T- ja TL-malleihin nähden tarkkuutta on parannettu 16:sta 24,1 megapikseliin. Kuvat ovatkin sävykkäämpiä – mutteivät muita yhtä tarkkoja kameroita komeampia. Jpeg-kuvien värit ovat kunnossa vaikka eivät säväytä. Värivirheitä esiintyi, mutta niillä ei ole väliä raakakuvamuotoa käytettäessä. Vario-Elmar 18-56 mm F3.5-5.6 on oiva objektiivi TL2-rungolle. Kuva on veitsenterävää täydellä aukollakin kaikilla polttoväleillä, eikä vääristymiä tai vinjetointia tarvitse murehtia. Optiikka maksaa noin 1 600 euroa, joten yhteishinta kipuaa lähes neljään tonniin.

Conclusion

Leica TL2 kuuluu kaikista kokeilemistamme kolmen tyylikkäimmän kamerarungon joukkoon. Leica M -optiikkaa voi käyttää myös sovittimen kanssa.
Kuvakennoa ei puhdisteta automaattisesti. Kenno pitää puhdistaa itse, jos objektiivia vaihdetaan usein. Valikossa ja ohjekirjassa on omat puutteensa.

Ominaisuudet

Merkki
Leica
Megapikseliä
24
Polttovälikerroin/optinen zoom
1,5
LCD-näyttö
4
Kuvaa/sekunti
7
Suurin ISO
50000