Nikon 1 J4

Nikonin peilittömien 1-sarjan järjestelmäkameroiden kolmannen sukupolven J4-mallissa on uusi hybriditarkennus. Kenno on kuitenkin pienempi kuin kilpailijoissa, mikä aiheuttaa joitain ongelmia.

tekijä Välineopas #Kamerat #Nikon
8.5

Nikonin 1-sarjassa on nyt kymmenen kameraa. Sarjan ensimmäinen malli V1 esiteltiin vuonna 2011. Hieman yllättävästi Nikon on tässä mallisarjassa pysytellyt tiukasti CX-kennokoossa, jonka koko on 13,2 x 8,8 mm. Tällainen kenno on kooltaan noin puolet kilpailijoiden käyttämästä Micro Four Thirds -kennosta ja vain noin neljännes Nikonin DX-kennosta.
J4 on kehittynyt huomattavasti edeltäjäänsä J3:een verrattuna. Muotoilusta on tullut virtaviivaisempi, kenno on uusi ja sen tarkkuus on parantunut 14,2 miljoonasta 18,2 miljoonaan pikseliin. Merkittävin uutuus on kuitenkin uusi hybriditarkennus, jonka 171 tarkennuspisteestä 105 käyttää vaihepohjaista tarkennusta, ja loput käyttävät kontrastipohjaista. Tämä helpottaa tarkennusta kaikenlaisissa tilanteissa.

60 kuvaa sekunnissa

Automaattitarkennus on yksi kameran vahvuuksista, etenkin kun käytetään sarjakuvausta, joka tallentaa 20 kuvaa sekunnissa täydellä tarkkuudella. Lisäksi kamera pystyy tallentamaan käsittämättömät 60 kuvaa sekunnissa, mutta silloin automaattitarkennus ei toimi ensimmäisen kuvan jälkeen.
Testasimme kameraa Nikkor 10–30 mm F3,5–5,6 -objektiivin kanssa, ja etenkin telepolttoväleillä oli tarkennusongelmia silloin, kun tarkennuspiste valittiin kosketusnäytöltä.

Objektiivissa on sähköinen zoom. Kun siihen on tottunut, se on melko nopea ja hiljainen. Äänettömyys pääsee oikeuksiinsa erityisesti videokuvauksessa, jossa Nikon 1 J4 on luokkansa parhaita kameroita. Sillä voi tallentaa Full HD -laatuista videota 1920 x 1080 pikselin tarkkuudella 60 kuvaa sekunnissa. Vaihtoehtoisesti kamera pystyy kuvaamaan hidastuskuvaa 120 tai jopa 1200 kuvaa sekunnissa, tosin melko vaatimattomalla 416 x 144 pisteen tarkkuudella.
J4:ssä on wi-fi-lähetin, ja Nikonin Wireless Mobile Utility -sovelluksella voidaan siirtää kuvia puhelimeen tai käyttää puhelinta kameran kauko-ohjaimena. Langaton käyttö ei kuitenkaan ole aivan yhtä jouhevaa kuin Panasonicilla ja Olympuksella, joilla integrointi ja mobiilisovellus ovat Nikonia parempia. Jotkut valokuvaajat jäävät varmasti kaipaamaan myös gps-paikanninta ja mahdollisuutta liittää erillinen etsin.

Monimutkaiset valikot

Kameran valikkojen läpi selaaminen on suorastaan hämmentävä kokemus. Kamerassa on vain muutamia käyttökytkimiä, joten esimerkiksi A-kuvausohjelman löytäminen vaatii useita painalluksia ja seikkailua epäloogisissa alivalikoissa. Onneksi joihinkin säätöihin pääsee käsiksi helpommin. Kosketusnäytön digitaalisia valitsimia pyörittämällä voi säätää esimerkiksi värisävyjä ja kontrastia. Valittujen asetusten vaikutus näkyy ruudulla jo ennen kuvan ottamista.
Kuvanlaatu on aika hyvä. Terävyys ja yksityiskohdat ovat pienillä ISO-arvoilla erinomaisia. Nikon J4:n kennossa on 18,2 miljoonaa pikseliä, ja pieni kennokoko yhdistettynä näin suureen tarkkuuteen voisi helposti aiheuttaa ongelmia erityisesti suurilla ISO-herkkyyksillä kuvattaessa. Käytännössä kuvanlaatu on erittäin hyvä aina ISO 1600 -arvoon asti, jolloin rakeisuus alkaa näkyä ensimmäistä kertaa.

Nikonin lähes 80 digitaalisiin peilikameroihin valmistamaa objektiivia toimivat tässäkin kamerassa, mikäli hankkii 250 euron hintaisen FT-1-kiinnityssovittimen.
J4 on hyvä valinta veden alla kuvaamiseen. Sitä varten kameraan on saatavilla sekä ulkoinen salama että jatkuvasti valaiseva led-valo, jota voi luonnollisesti käyttää videokuvauksessa myös maalla.
Kameran oman salaman ohjeluku on vaatimaton viisi, mikä tarkoittaa suhteellisen pientä valotehoa. Pienikokoisen J4:n tallennusvälinekin on tavallista pienempi eli microSD-kortti. Kamerassa ei valitettavasti ole kuvanvakainta. Objektiivia valittaessa tämä kannattaa ottaa huomioon ja suosia tärähtämisen välttämiseksi vakaimella varustettuja objektiiveja.

Conclusion

Nikon 1 J4 jättää edeltävän J3-mallin selvästi taakseen. Tyylikkäässä peilittömässä järjestelmäkamerassa on wi-fi-lähiverkkoyhteys ja hyvin toimiva hybriditarkennus, joka käyttää 171 tarkennuspistettä. Täydellä tarkkuudella voi kuvata 60 kuvaa sekunnissa. Käytettävyydessä on toivomisen varaa. Kuvanlaatu tippuu nopeasti, kun ISO 800 -herkkyys ylittyy. Valikot ovat monimutkaisia.

Ominaisuudet

Merkki
Nikon
Megapikseliä
18,2
Polttovälikerroin/optinen zoom
2,7
LCD-näyttö
3,0
Kuvaa/sekunti
60
Suurin ISO
12 800