Nikon 1 V2

Nikonin suositun 1-sarjan toisen sukupolven huippumalli sopii tilannekuvaukseen, koska sillä saa 60 kuvaa sekunnissa täydellä tarkkuudella. Sen tarkennuskin on huippunopea.

#Kamerat #Nikon
8.2

Nikon on saanut tuulta purjeisiinsa ja vauhtia myyntiinsä julkistettuaan toissa vuonna kompaktin 1-sarjansa, jonka myötä se pääsi kunnolla kilpailemaan Olympuksen, Samsungin ja Sonyn peilittömien järjestelmäkameroiden kanssa. Uusi huippumalli kantaa nimeä V2, joka on kokenut suuria muutoksia sitten edeltäjäänsä V1:n. Resoluutio on kasvanut 10,1 megapikselistä 14,2:een, ja kameran ergonomia ja muotoilu ovat muuttuneet aika tavalla: nyt otekahva on syvempi ja valitsimia entistä enemmän. Harrastajat varmastikin arvostavat muutoksia, vaikka käsiteltävyydessä on edelleen toivomisen varaa – toimituksemme mielestä otekahva on liiankin syvä sekä muotoilu neliskanttista ja kömpelöäkin. Sitä vastoin on hyvä asia, että uuden mallin etupuoli on magnesiumia ja lisäksi oikean käden sormille on tehty luja kumipinnoite, jossa ote ei lipsu.

V2:n monet toiminnot ovat hyvin vakuuttavia. Expeed 3A-kaksoiskuvaprosessorin ansiosta tällä kameralla pystyy ottamaan huimat 60 kuvaa sekunnissa täydellä resoluutiolla, kuitenkin korkeintaan 40 kuvaa yhdellä kertaa ja ilman jatkuvaa automaattitarkennusta. Kun se kytketään päälle ja kuvataan sarjakuvauksella, V2 ottaa 15 kuvaa sekunnissa edelleen täydellä resoluutiolla ja 45 kuvaa kerrallaan. Nopeiden tilanteiden kuvaajaa auttaa hybriditarkennus, joka käyttää tilanteen mukaan joko vaiheentunnistukseen tai kontrastiin perustuvaa tarkennusta, joista ensin mainittu on nopeampi ja toimii kun valoa on runsaasti. Kamera valitsee, kumpi menetelmä sopii kussakin tilanteessa ja valaistuksessa, ja olimmekin todella vaikuttuneita tarkennuksen nopeudesta ja toimivuudesta. Nikonille sulka hattuun 135 kontrastin havaitsevasta tarkennuspisteestä, joista jokaisen voi valita erikseen käsin. Tässä V2 lyö laudalta jopa ammattimaiset peilijärjestelmäkamerat.
Nikon toi 1- sarjansa myötä markkinoille uuden kuvakennokoon: 13,2 x 8,8 mm. Tämä sama kenno on myös V2:ssa, ja se on noin puolet suurempi kuin monien kompaktikameroiden kennot yleensä, kun taas kilpailevissa järjestelmäkameroissa on useimmiten nk. Four Thirds -kenno, joka on V2:n kennoa puolet suurempi. Suhteellisen pienestä kuvakennosta huolimatta Nikon on halunnut määrittää V2:n resoluutioksi 14,2 megapikseliä. Valitettavasti kuvien yksityiskohdat jäävät hieman pehmeiksi sekä värit viileiksi ja vaille kylläisyyttä. Valotus pettää hieman vastavalossa, mutta kuvakohinalta vältytään aina ISO 1600:aan asti. Mukana tuleva 10–30 mm pakettiobjektiivi piirtää hämmästyttävän tarkasti, vaikka vääristymääkin esiintyy hiukan. Kameran rajauskerroin on 2,7.

Hyvä elektroninen etsin

Lcd-näytön koko on kolme tuumaa ja resoluutio 921 000 pikseliä. Näyttö on kirkas ja kuva terävä, mutta peilikameroihin tottuneet kuvaajat suosivat varmasti mieluummin elektronista etsintä, joka näyttää kohteesta täydet 100 prosenttia ja jossa on myös silmäntunnistin. Kaksi kuvausohjelmaa antavat V2:lle lisäarvoa. Parhaan hetken kuvaus -ohjelmalla kamera ottaa jopa 20 kuvaa ja suosittelee niistä enintään viittä parasta. Hidastettu näkymä ottaa jopa 40 peräkkäistä kuvaa ja näyttää ne samanaikaisesti hidastettuina nestekidenäytössä.

Arvio

60 kuvaa sekunnissa, salamannopea automaattitarkennus ja 135 tarkennuspistettä tekevät V2:sta nopeiden tilanteiden kameran. Siinä on mielenkiintoisia kuvausohjelmia ja hyvät käsisäätömahdollisuudet. Kuvanlaadulta olisimme toivoneet parempaa yksityiskohtien toistoa sekä lämpimämpiä ja kylläisempiä värejä.

Ominaisuudet

Merkki
Nikon
miopixel
14,2
zoom
2,7x
lcd_skaerm
3
picturespersecond
60
ISO
6400