Olympus OM-D E-M5 MARK II

Mark II voi kuulostaa vain E-M5:n kasvojenkohotukselta, mutta se on kokonaan uusi kamera – ja vieläpä paras Olympuksen milloinkaan tekemä digikamera.

tekijä Välineopas #Kamerat #Olympus
9.1

Uuden kameran kuvakenno on 15,9 megapikselinen, mutta E-M5 Mark II:lla on hihassaan näppärä pikku temppu, jolla tarkkuuta voidaan lisätä. Se voidaan säätää näyttämään näytöllä pikkukuvalla, milloin kamera on riittävän vakaa, ja silloin voidaan ottaa hetkessä äänettömästi kahdeksan kuvaa, joiden välillä kennoa liikautetaan hitusen verran. Sitten kuluu 3,5 sekuntia, jona aikana kuvat yhdistetään, ja sen jälkeen onkin käytössä 39,9 megapikselin kuva, jolla se lyö muut kamerat laudalta. Kuvanlaatu on käytännössä jopa karvan verran parempi kuin Nikon D810:ssä, jonka kuvakennolta saadaan 36,2 megapikseliä. Kennon liikuttaminen, jota Hasselblad on käyttänyt muutaman vuoden ajan, antaa pikku Olympukselle merkittävän etumatkan kilpailijoihinsa nähden. Se on kuitenkin pidettävä mielessä, että suuren tarkkuuden kuvausta ei voida käyttää liikkuviin kohteisiin, koska kuva koostetaan kahdeksasta otoksesta. Kamera on asetettava jalustalle tai sen on oltava tukevalla alustalla. Myöskään raakakuvia ei voida tehdä tällä tavoin.
On kuitenkin hienoa, että yhtenä päivänä voidaan kuvata perhettä ja juhlia 15,9 megapikselillä, siihenhän se riittää mainiosti, ja seuraavana päivänä taas maisemia ja arkkitehtuuria tosimielessä ja lyömättömän laadukkaasti. Kamerassa on myös erinomainen laajasävykuvatoiminto, joka tosin vaatii myös jalustan. Kaiken kaikkiaan E-M5 II on kamera, jonka mahdollisuudet ovat hyvin laajat. Samalla se on kuitenkin niin pieni ja keveä, ettet joudu kiusaukseen jättää sitä kotiin.

Kameran käyttäminen sekä ilahduttaa että ärsyttää, mutta ilon hetkiä on onneksi enemmän. Kolmen tuuman näyttöä voi kiertää ja kääntää kaikkiin suuntiin, ja sekä näyttö että etsin näyttävät valotuksen, kontrastin ja värit juuri sellaisina kuin valmiissa kuvassakin.
Ohjelmoitavia painikkeita on paljon, ja kahden kätevän säätökiekon toiminnot vaihtuvat sen mukaan, käännetäänkö vipu kameran takana asentoon yksi vai kaksi. Keino on kätevä, mutta vaatii hiukan totuttelua.
Valikot toimivat sujuvasti, mutta ne eivät ole niin selkeitä kuin Canonin ja Nikonin kameroissa. Kameran runko voi tuntua suurissa käsissä turhan pieneltä, ja eri painikkeet ovat kovin lähellä toisiaan. Olympus on selvästi tietoinen asiasta, sillä kameraan saa lisävarusteena kolme kahvaa, joista yksi on akkukahva HLD-8.
Olympuksen kotisivulla väitetään, että kamerassa on sisäinen salama. Se ei pidä paikkaansa. Kameran mukana saa pienen FL-LM3-salaman, jonka johtoluku on 13. Salamaa käyttävien kannattaa oikeastaan hankkia kunnollinen erillissalama, ja muuten voi tyytyä ISO-arvon suurentamiseen, johon kameran suorituskyky riittää hyvin. Älä silti heitä FL-LM3:a jorpakkoon, koska sillä voi etäohjata langattomasti jopa neljää Olympuksen salamaa.
E-M5 Mark II:n automaattitarkennus toimii oivallisesti, sillä sen nopeus ja tarkkuus pärjäävät perinteisille järjestelmäkameroille kaikissa muissa paitsi äärimmäisissä tilanteissa, kuten kohteen liikkuessa nopeasti kohti kameraa pitkällä teleasennolla kuvattaessa.
Mark II on muutakin kuin vain E-M5-mallin kasvojenkohotus. Sitä voi kutsua aivan uudeksi kameraksi ja Olympuksen parhaaksi digikameraksi koskaan. Se kuuluu myös hintaluokkansa ehdottomaan kärkeen juuri nyt. Olympuksen on entistä hankalampi myydä kallista E-M1-kameraa, ja sekin ihmetyttää, miksei siitä tehty huippumallia uudella tekniikalla, joka kasvattaa tarkkuuden jopa 39,9 megapikseliin. Ehkä Olympuksella on vielä jokin ässä hihassaan?

Conclusion

Mark II voi kuulostaa vain E-M5:n kasvojenkohotukselta, mutta se on kokonaan uusi kamera – ja vieläpä paras Olympuksen milloinkaan tekemä digikamera.

Ominaisuudet

Merkki
Olympus
Megapikseliä
39,9
Polttovälikerroin/optinen zoom
2.0
LCD-näyttö
3
Kuvaa/sekunti
10
Suurin ISO
25 600