Olympus OM-D E-M5

Kameran muotoilu tuo mieleen Olympuksen legendaariset 80-luvun OM-mallit. Monien käyttökytkimien ja -säätimien ansiosta OM-D:n säätäminen on helpompaa kuin Olympuksen halvempien järjestelmäkameroiden.

tekijä Välineopas #Kamerat #Olympus
8.4

Kameran muotoilu tuo mieleen Olympuksen legendaariset 80-luvun OM-mallit. Monien käyttökytkimien ja -säätimien ansiosta OM-D:n säätäminen on helpompaa kuin Olympuksen halvempien järjestelmäkameroiden. Lisäksi siinä on kiinteä, elektroninen etsin. Olympus OM-D on monessa liikkeessä tarjolla myös pakettina, johon kuuluu 12–50 millin objektiivi. Tässä objektiivissa on zoomausmoottori, jota ohjataan elektronisesti, ja sen ansiosta saavutetaan videokuvauksessa tärkeä tasainen zoomaus. Valokuvauksessa polttoväliä voi säätää käsin, mikä sujuukin nopeasti ja tarkasti. Valitettavasti objektiivi on pieneen kamerarunkoon verrattuna melko kookas. Tarkennus toimii kohtuullisesti, kun ottaa huomioon, että kyseessä on peilitön järjestelmäkamera, mutta se ei kuitenkaan ole yhtä nopea kuin peilikameroiden vaihetarkennus. Etenkin jatkuva tarkennus toimii hiukan epäluotettavasti. Sen sijaan laukaisimen alapuolelta säädettävä valotuksenkorjaus toimii hyvin. Kuvasta ei helposti huomaa sitä, että OM-D on selvästi pienempi ja kevyempi kuin testin peilikamerat. Sen näyttö kääntyy 30 astetta alaviistoon ja 90 astetta ylös, ja tämä helpottaa kuvaamista, kun käytetään vähän epätavallisempia kuvakulmia. Runko on tiivistetty kosteutta ja pölyä vastaan. Rungon pienuuteen on vaikuttanut myös se, että kamerassa ei ole kiinteää salamaa, vaan sen korvaa varusteena oleva pieni erillissalama, jonka valoteho on vain puolet testin parhaaseen verrattuna. Ratkaisu on epäkäytännöllinen. Myös akku on pieni ja sillä saatu kuvamäärä vastaavasti testin pienin.

Kennon pienuus ei haittaa

Pienestä Micro Four Thirds -kennosta huolimatta OM-D menestyy isompien APS-C-kameroiden rinnalla hyvin, ja käytännössä tarvitaan hyvin suuri tuloste, ennen kuin laatuero on havaittavissa. Valotus toimii luotettavasti ja värit ovat hyvät, joten kuvanlaadun perusta on kunnossa. Kuvanlaadun pisteitä laskee vain suhteellisen vaatimaton yksityiskohtien toisto. Kameran kuvanmuodostus on hyvällä tasolla, sillä raakakuvista saatiin puristetuksi vain vaivoin enemmän yksityiskohtia kuin jpeg-kuvista. Kohinan suhteen Olympus on keskitasoa, mikä on hyvä tulos, kun ottaa huomioon, että OM-D:ssä – ja G6:ssa – on testin pienimmät pikselit. Hinta on kuitenkin korkeahko.

Conclusion

E-M5:n kuvanlaatu on hyvä, vaikka yksityiskohtien toisto laskee arvosanaa hieman. Kamera ei kuulu joukon nopeimpiin, mutta on pieni ja tyylikäs.

Ominaisuudet

Merkki
Olympus
Megapikseliä
15,9
Polttovälikerroin/optinen zoom
2,0x
LCD-näyttö
3
Kuvaa/sekunti
9
Suurin ISO
25600