Fotobog_Solentro

Solentro

Solentron hinta on hyvin edullinen. Vähän muokattavuutta. Laatu heikko.

tekijä Välineopas #Lisävarusteet #Books
6.1

Solentron online-työkalulla ovat kirjan sivujen muokkausmahdollisuudet muita rajallisemmat. Alkuun pääsee kuitenkin helposti, kun tili on luotu. Ensin sivulle ladataan kuvat, jotka voidaan vetää nettisivun keskellä olevalle kirjan sivulle. Ohjelma tuntui kuitenkin tuskallisen hitaalta eri toimenpiteiden välillä. Valmis valokuvakirja oli sanalla sanottuna melkoinen pettymys, mitä sekä sidontaan että paperilaatuun tulee. Kannet ovat mattapintaiset, eikä yksityiskohtien toisto ole hyvää. Sitä paitsi sekä etu- että takakannen kuvat sijoittuvat niin huonosti, että ne joko ulottuvat selän yli tai sitten kuva ei yksinkertaisesti ulotu kannen reunaan asti. Kannen sisäsivu ulottuu lisäksi etusivulle asti. Siitä syntyy huomimaton vaikutelma. Kirjassa käytetyn paperin laatu on enemmänkin tavallisen kirjan paperia kuin valokuvalaatua. Vaaleat kohteet ovat laimeita tai epämiellyttäviä, ja hyvin värikkäistä kuvista taas tulee aivan liian värikylläisiä. Oikeastaan ainoa valopilkku kirjassa on sen verrattain alhainen hinta.

Conclusion

Kuvanlaatu on heikko eikä yleisvaikutelma vastaa odotuksia. Sivun asettelumahdollisuuksia on vähän.

Ominaisuudet

Merkki
Books