Sony_Xperia_XZ_Premium_silver

Sony Xperia XZ Premium – 64 GB

Erinomaiset jpg-kuvat. Hyvät toiminnot. Ei raakakuvia. Vain yksi kamera.

#Lisävarusteet #Sony
8.1

Sonyn toisenkin huippumallin yksi vahvuus on, että sillä voidaan tehdä slowmotion-otoksia 960 kuvaa sekunnissa. Toiminto ei kuitenkaan ole käytännössä erityisen käyttökelpoinen. Sillähän saadaan vangittua asioita, joita silmä ei pysty havaitsemaan, ja otoksista tulee periaatteessa mielenkiintoisia. Kun niiden pituus kuitenkin on vain 1/6 sekunti, emme monellakaan yrityksellä saaneet vangittua 1/200 sekunnin valotusajalla kuvanneen peilijärjestelmäkameran peilin koko liikerataa. Olisi järkevämpää, että XZ Premium tallentaisi raakatiedostoja ja että kuvanvakain toimisi myös valokuvauksessa eikä vain videossa. Jpg-kuvien laatu on kuitenkin erinomainen. Valotus on varmaa ja valokohdat sävykkäitä. Kontrastia on kuitenkin hiukan liikaa, ja kaipasimme niitä viimeisiä hienoja sävyjä, jotka yleensä löytyvät raakatiedostoista. Se olisi paremmin hyödyntänyt luokkansa huippua olevaa resoluutiota. XZ Premiumissa on luokkansa ainoana HDR 4K-näyttö. Puhelin on nykyään halvempi kuin pienempi Xperia XZ1.

Arvio

Kiitokset Sonylle slowmotion-otoksista, mutta toiminto jää aivan puolitiehen. Kaipaamme raakakuvia.

Ominaisuudet

Merkki
Sony