Olympus OM-D E-M5 Mark III

Olympuksen uudet peilittömät ovat vauhdikkaita. OM-D E-M5 Mark III ottaa 30 kuvaa sekunnissa.

tekijä Välineopas #Kamerat #Olympus
8.7

Olympuksen uudet peilittömät ovat vauhdikkaita. OM-D E-M5 Mark III ottaa 30 kuvaa sekunnissa. Automaattitarkennus ja valotus lukkiutuvat ensimmäisen kuvan kohdalla. Jatkuvalla tarkennuksella ja valotuksen mittauksella päästään kuitenkin 10 kuvaan sekunnissa. Kameran automaattitarkennus on peräisin isommasta E-M1 Mark II:sta, joten silmientunnistus ja tarkennus on täsmällinen, kun kuvataan pakettiobjektiivilla.

OM-D E-M5 Mark III on pieni, mutta ote siitä on tukeva, erityisesti kameran takana olevan pienen korokkeen ansiosta, josta oikean peukalo saa hyvän otteen. Hyviin puoliin kuuluu myös, että kamerassa on kuvanvakain, se on tyylikäs ja tehty hyvistä materiaaleista sekä se, että sitä on helppo säätää, kun tuntee Olympuksen logiikan. Esimerkiksi kameran takana on keinupainike, josta säätöpyörät ohjelmoidaan uudelleen. Se vaatii totuttautumista. Näyttö on kosketusherkkä, ja toiminto sujuu hyvin kameraa säädettäessä.

Olympuksella on markkinoiden parhaat taidesuotimet, joiden kuvatehosteilla on hauska leikitellä, ja ne tarjoavat paljon mahdollisuuksia erityisesti hämärässä, jossa muuten tulisi helposti ikävän näköisiä kuvia.

20,2 megapikselin tarkkuus ei ole kovin kummoinen, ja four thirds -kenno on pienempi kuin kilpailijoiden APS-C-kennot, mikä tavallisesti merkitsee kohinaa hämärässä kuvattaessa. Suurin ISO on myös vain 25 600, jossa näkyy jonkin verran kohinaa. Pienemmillä herkkyyksillä kuvanlaatu on hieno, ja tarkkuus riittää mainioihin, A4- ja A3-kokoisiin kuviin, kunhan otoksia ei rajaa liikaa. Jos kamera ja kuvauskohde ovat täysin liikkumattomat, käytössä on hyvä pixel shift -toiminto, jonka avulla saa 49,9 megapikselin jpg-kuvia.

Koska E-M5 Mark III:ssa on sama hyvä automaattitarkennus kuin E-M1 Mark II:ssa, kalliimpaa II:sta on vaikea suositella, kun muut ominaisuudet ovat oleellisesti samat.

Arvio

Hauska ja inspiroiva kamera, jossa on aiempaa parempi automaattitarkennus. Asetukset sujuvat hyvin kosketusnäytöltä. Tarkkuus on vaatimaton, ja hinnan pitäisi olla 200–300 euroa alempi, jotta se olisi kilpailukykyinen.

Ominaisuudet

Merkki
Olympus
Megapikseliä
20,2
Polttovälikerroin/optinen zoom
2
LCD-näyttö
3"
Kuvaa/sekunti
30
Suurin ISO
25600