Olympus Stylus XZ-2

Objektiivin ympärillä on tukeva rengas, ja kytkimellä voi vaihtaa renkaan toimintatavaksi joko tarkennuksen tai aukon säädön.

tekijä Välineopas #Kamerat #Olympus
8.3

Tarkennettaessa näytössä näkyy vain kuva-alan keskusta, mikä auttaa tarkentamaan oikein. Kamerassa on kääntyvä näyttö. Etsintä siinä ei ole, mutta lisävarusteena voi hankkia varusteluistiin kiinnitettävän elektronisen VF2- tai VF3-etsimen. Ne maksavat vajaat parisataa euroa. Kun etsin otetaan mukaan, hinta on samaa luokkaa kuin esim. Canon PowerShot G16:n hinta. Kuvausergonomian huono puoli on se, että kamera on ohuimmillaan oikealta eli juuri sieltä, mistä pidetään kiinni. Kameran valikot ja näyttö ovat samantapaiset kuin Pen-järjestelmäkameroissa, ja kuvaaminen sujuu hyvin. Kuvanlaatu on hyvä, samoin värit. Terävyyttä ja yksityiskohtia on riittävästi, mutta varjot jäävät liian tummiksi. Kuvien kontrastisuhteet eivät ole niin hyvät kuin testin parhaissa. Lyhimmillä polttoväleillä esiintyy melkoisesti tynnyrivääristymää. Kohinamittausten tulokset voisivat olla paremmatkin. Käytännössä kuvanlaatu on kuitenkin hyvä, etenkin kun ottaa huomioon kameran edullisen hinnan ja hyvän viimeistelyn. Lisäksi XZ-2:n toimintoihin kuuluvat Olympuksen kehutut taidesuotimet, jotka saattavat tuoda kiinnostavuutta muuten tavanomaiseen kohteeseen.

Conclusion

XZ-2 on tyylikäs ja sillä saa hyviä kuvia. Kokonaisuus on varsin toimiva. Edullisen hinnan ansiosta kamera on kiinnostava vaihtoehto.

Ominaisuudet

Merkki
Olympus
Megapikseliä
11,8
Polttovälikerroin/optinen zoom
4x
LCD-näyttö
3
Kuvaa/sekunti
5
Suurin ISO
12800