Panasonic Lumix DMC-GH5
GH-sarjan järjestelmäkamerat ovat Panasonicin lippulaivoja, joissa on ajateltu sekä kuvia että videoita. Tähän linjaan sopii myös uusi GH5, jossa molempia alueita on parannettu.
Panasonic Lumix DMC-GH5 on säilyttänyt ne ominaisuudet, joista pidämme eniten GH-sarjassa, eikä Panasonicin kuvanlaatu ole koskaan ollut parempi. GH5 polveutuu maailman ensimmäisestä peilittömästä järjestelmäkamerasta GH1:stä vuodelta 2009. Edeltäjien tavoin GH5:ssä on painotettu videotoimintoja, ja sillä voi muun muassa ottaa 4K-videota 50 kuvan sekuntinopeudella. Kamerassa on 6K Foto -toiminto, jossa 30 kuvan sekuntinopeudella kuvatusta sarjasta voi valita 18 megapikselin kuvia. Testikappaleen ohjelmisto ei ollut vielä valmis, joten emme päässeet kokeilemaan toimintoa, mutta Panasonic lupaa, että se toimii lopullisessa mallissa. 6K-toimintoa ei kuitenkaan voi käyttää videokuvauksessa.
Valokuvien laatu on hieno, ja yksityiskohdat näkyvät hyvin ottaen huomioon, että kamerassa on pieni Micro Four Thirds -kenno. Valotus on varma ja värit ovat miellyttävät. Kohinaa ei juuri ole. ISO 12 800:n paikkeilla näkyy kohinanpoiston jälkiä, ja ne ovat selviä suurimman herkkyyden, ISO 25 600:n kohdalla. Kuvausnopeuden ja automaattitarkennuksen valintaan on omat painikkeensa. Jatkuvaan automaattitarkennukseen siirtyminen käy kätevästi kääntämällä säätöpyörää oikealla peukalolla. Muissa kameroissa siihen täytyy käyttää vähintään kahta painiketta.
Automaattitarkennus seurasi liikkuvaa kohdetta 300 millimetriä vastaavalla polttovälillä ongelmitta. Kamera otti yhdeksän kuvaa sekunnissa, mikä on automaattitarkennuksella suurin nopeus – muutoin se on 12 kuvaa sekunnissa. GH5 on lähes kaikin puolin edeltäjäänsä parempi – mutta myös yli 1200 euroa kalliimpi.
GH5:n ergonomia on loistava. Kameran käyttöön tottuu nopeasti, vaikka onkin vaikea ymmärtää, miksi valkotasapainon ja ISO-herkkyyden säätöön on peräti kolme eri tapaa tai miksi käytössä on kokonaiset 11 ohjelmoitavaa painiketta, joista tosin viisi sijaitsee kosketusnäytön painallusalueilla. Toiminnot, joihin pitää päästä siirtymään vaivatta, ovat joka tapauksessa nopeasti ohjelmoitavissa, ja sehän on tärkeintä. Olimme myös tyytyväisiä 3,2 tuuman kosketusnäyttöön, jota voi kääntää ja kiertää kaikkiin suuntiin.
Myös videoiden yksityiskohdat toistuvat hyvin, ja värien hallinta sujuu yhtä hyvin kuin otettaessa valokuvia. Stereomikrofoni on erinomainen, joskin se tallentaa herkästi tuulen äänen, joten suosittelemme ulkoisen mikrofonin käyttöä. Lisävarusteena saa yhdistetyn mikrofoniliitännän ja mikserin, jolla ääntä voidaan miksata kahdesta ammattilaistason XRL-mikrofonista ja päättää, kuinka voimakkaasti kummankin ääni kuuluu.
Kun uusi kameramalli tulee myyntiin, sen ohjelmaversion tunnus on 1.0. Saimme käyttöömme GH5:n, jonka ohjelmaversio oli 0.48. Sen jatkuva automaattitarkennus toimi miten sattuu, ja, kuten sanottua, 6K Foto -toiminto ei ollut käytössä. Saimme kuitenkin yksittäiskuvia Full HD -kuvasarjasta, jonka tarkkuus oli 1820 x 1080 pikseliä. Kun GH5 ehtii kauppoihin asti, lopullinen ohjelmisto on valmis, ja silloin toimintojen pitäisi olla käytössä. Odotamme innolla, että pääsemme kokeilemaan niitä.
Testasimme kameraa uuden, huippuluokkaa edustavan 12–60-millisen Leica Vario-Elmarit -objektiivin kanssa. Erityisesti mahdollisuus valita yksittäisiä jpg-kuvia videoklipeistä on todella hyödyllinen esimerkiksi, kun kuvataan urheilua. Toiminto auttaa tallentamaan juuri oikean sekunnin murto-osan.
Jos olet meidän laillamme kiinnostunut näkemään, miten GH5 pärjää kilpailussa Olympuksen huippumallin OM-D E-M1 Mark II:n kanssa, odota seuraavaa Digikuvan numeroa, jossa nämä kaksi Micro Four Thirds huippumallia kohtaavat, ja voit suoraan vertailla niillä otettuja kuvia Etunurkassa.
Conclusion
GH5 on tekniikan runsaudensarvi. Sekä valokuvien että videon kuvanlaatu on hieno, ja kameraan on saatavilla joukko erinomaisia objektiiveja.
Panasonic Lumix DMC-GH5
Ominaisuudet
- Merkki
- Panasonic
- Megapikseliä
- 20
- Polttovälikerroin/optinen zoom
- 2
- LCD-näyttö
- 3
- Kuvaa/sekunti
- 12
- Suurin ISO
- 25600