Pentax K-1 II

Pentaxin kinokoon huippumallia on paranneltu huomatta-vasti. K-1 II:n päivitetyn Pixel Shift -toiminnon avulla voi kuvata käsivaralta. Tulos voisi kyllä olla parempikin.

tekijä Välineopas #Kamerat #Pentax
8.5

Pentax K-1 II on maailman valoherkimpiä kameroita. ISO-herkkyys voidaan säätää astronomiseen arvoon 819 200, kun K-1 ylti vain ISO 204 800:aan. Useimmista hyvistä kameroista voi valita arvon ISO 25 600, ja ISO 25 600–102 400 on kriittinen alue, jossa kameroiden erot tulevat esille. Siinä Pentax on nyt parempi kuin Nikon D500 mutta ei aivan samalla tasolla kuin Sony A7 III. Suurempia arvoja on syytä välttää – myös Pentax K-1 II:lla. Jos niihin pitää turvautua, raakamuuntimella pääsee parempaan tulokseen kuin kameran jpg-tiedostoilla, ja K-1 II poistaa kohinaa paremmin kuin edeltäjänsä. Toinen parannus on Pixel Shift -toiminnossa, jota voi nyt käyttää myös käsivaralta, ja siinä apuun tulee kameran kuvanvakaus. Kamera yhdistää neljä otosta, jolloin värit ja yksityiskohdat toistuvat paremmin. Kamera kuitenkin lukittuu puoleksi minuutiksi, kun kuva muodostuu. Edeltäjässä toiminto ei ollut paras mahdollinen, sillä kuvien reunoissa oli sumeutta. II:lla saimme kohtalaisen tarkkoja kuvia käsivaralta sekunnin valotusajalla, mutta reunat olivat edelleen hieman epätarkat. K-1 II ja K-1 eroavat toisistaan vain yhden piirikortin osalta, ja K-1:n voi 30. syyskuuta asti päivittää K-1 II:ksi, jolloin myös kameran tyyppimerkintä vaihdetaan. Päivitys maksaa noin 500 euroa.
Kuvanlaatu on hieno ja kuvatarkkuus 36,2 megapikseliä. Valotus on varma ja valon, värien ja kontrastin säätömahdollisuudet laajat. Yhdellä painikkeella voidaan viimeisin kuva tallentaa myös raakatiedostona. K-1 II tuntuu suurikokoiselta, ja säädöissä on oma logiikkansa, johon kyllä tottuu. Sen sijaan hieman alkeelliseen automaattitarkennukseen ja vain 4,4 kuvan sekuntinopeuteen ei ole helppo tottua. K-1 II on erityisen hyvin tiivistetty.

Conclusion

Pentax K-1 II:n kuvanlaatu on edelleen erittäin hyvä ja valotuksen mittaus tarkka. Kamera on poikkeuksellisen tukeva ja hyvin tiivistetty.

Olisimme toivoneet parempaa automaattitarkennusta ja nopeampaa sarjakuvausta kuin edeltäneen mallin 4,4 kuvaa sekunnissa.

Ominaisuudet

Merkki
Pentax
Megapikseliä
36,2
Polttovälikerroin/optinen zoom
1,0x
LCD-näyttö
3,2”
Kuvaa/sekunti
4,4
Suurin ISO
819