Sony A9 II

2020 on merkittävä urheiluvuosi jalkapallon EM-kisoineen ja olympialaisineen. Suuret kameravalmistajat julkistavat urheilukuvauskameroitaan suurten kilpailujen edellä, ja Sonyn kortena keossa on A9 II.

tekijä Välineopas #Kamerat #Sony
9.1

2020 on merkittävä urheiluvuosi jalkapallon EM-kisoineen ja olympialaisineen. Suuret kameravalmistajat julkistavat urheilukuvauskameroitaan suurten kilpailujen edellä hyvissä ajoin, ja Sonyn kortena keossa on A9 II. Tämän kinokoon kameran sarjakuvausnopeus on 20 kuvaa sekunnissa täydellä automaattitarkennuksella, eikä etsin mustu sulkimen säksättäessä, vaan kuva näkyy koko ajan kirkkaana. Kilpailijat eivät pysty tässä samaan.

Automaattitarkennus on myös poikkeuksellinen. Sen virhemarginaali oli testissämme pieni, kuvasimmepa jalkapalloa, hiihtoa tai jääkiekkoa, ja kamerassa on erinomainen silmien ja kasvojen tunnistukseen perustuva tarkennus. Otimme 3013 kuvaa jääkiekko-ottelun aikana, ja lähes kaikki valokuvat olivat teräviä. Automaattitarkennus tarttui kohteeseensa ja pysyi siinä. Ahkersta käytöstä huolimatta akussa oli tämänkin jälkeen virtaa jäljellä noin puolet. Nämä ovat tärkeitä tekijöitä vaativalle toimintakuvaajalle.

Pidimme A9:n syvästä otekahvasta, ja on hienoa, että painikkeet tuntuvat täsmällisiltä ja että valotuksenkorjaus voidaan lukita. Tarkennustavan ja sarjakuvauksen säätökiekot ovat toimintakuvauksessa suuri apu. Pystyimme helposti käyttämään painikkeita vasemmalla kädellä nostamatta silmää etsimestä. Sääsuojaus on myös parantunut verrattuna A9:ään, ja A9 II tuntuu käsissä jämäkältä.

Odotetusti kuvanlaatu on erinomainen, ja kohinaa käsitellään erittäin hienosti aina ISO 25 600:aan saakka. Peilitön A9 II on huomattavasti pienempi kuin sen kilpailijat Nikon D5 ja Canon EOS-1D X Mark II, jotka painavat kaksinkertaisesti.

Valitettavasti etsimen resoluutio ei ole yhtä suuri kuin A7R IV -mallissa. Näyttökin on pieni, eikä se aina anna todellista kuvaa valotuksesta. Päivityksiä edeltäjään verrattuna ei ole paljon, joten vanhempi A9, jonka resoluutio, sarjakuvausnopeus ja automaattitarkennus ovat samat, houkutellee monia alle 4000 euron hinnallaan.

Arvio

A9 II on kiehtovin kamera pitkään aikaan. Tarkennuksen virhemarginaali oli pieni, kuvasimmepa jalkapalloa, hiihtoa tai jääkiekkoa, ja kamerassa on erinomainen silmien ja kasvojen tunnistukseen perustuva tarkennus. Suvereeni toimintakuvauskamera, johon kilpailijoiden on syytä suhtautua kunnioituksella.

Ominaisuudet

Merkki
Sony
Megapikseliä
24,0
Polttovälikerroin/optinen zoom
1,0x
LCD-näyttö
3,0
Kuvaa/sekunti
20
Suurin ISO
204.800