Sony Alpha NEX-6

NEX-6:n pikselit ovat testin suurimmat ja kohina vähäisempää kuin muissa testin kameroissa. Yksityiskohtien toisto on testin parhaita.

tekijä Välineopas #Kamerat #Sony
8.6

Tarkoitus oli saada testiin NEX-5R, mutta se ei onnistunut. Siksi testissä on NEX-6, joka poikkeaa muista siinä, että siinä on elektroninen etsin. Sen koko on kuitenkin muiden kanssa samaa luokkaa. Näiden kahden mallin hintaero samalla objektiivilla varustettuna on vajaat puolitoistasataa euroa. Etsin toimii hyvin ja antaa luotettavan kuvan siitä, millainen kuvasta tulee. Näyttö on kääntyvä. Kamerassa on salama. Etenkin Sonyn moottoroidulla zoomauksella varustetun 16–50 millin objektiivin kanssa kamera on melko huomaamaton ja selvästi pienikokoisempi kuin peilikamera. Kamera reagoi laukaisimen painamiseen täsmällisesti, ja vaikka hyvin asetellut käyttökytkimet ovat pieniä, niitä voi käyttää myös kamera tähtäysasennossa. Valikko on epälooginen, mutta hyvä ratkaisu sen sijaan on komentokiekon alla oleva hopeanvärinen säätönappi, jonka avulla valitaan valotusaika ja aukko. NEX-6:ssa on wi-fi-verkkoliitäntä, jonka kautta kuvia voi siirtää puhelimeen ja sitä kautta esimerkiksi Facebookiin. Käyttöönotto on helppoa ja vaatii vain puhelimeen asennettavan maksuttoman sovelluksen. Toisella sovelluksella voi kauko-ohjata kameraa puhelimella.

Erinomaiset yksityiskohdat

NEX-6:n pikselit ovat testin suurimmat ja kohina vähäisempää kuin muissa testin kameroissa. Yksityiskohtien toisto on testin parhaita. Värit ovat miellyttävän lämpimähköt ja kontrasti hyvä. Sonyn 16–50 millin objektiivi vääristää hiukan, mutta kamera osaa korjata sen. Objektiivi piirtää erittäin terävästi. Kuvanlaadun heikoin lenkki on valotus, mutta sitä on helppo korjata kameran takana olevalla pyöritettävällä säätimellä ja tarkistaa tulos etsimestä. Kamera vaikuttaa puoliammattimaiselta lehtikuvauskameralta, joka on ominaisuuksiltaan hiukan NEX-7-huippumallin alapuolella. NEX-6 on mielenkiintoinen vertailukohta testin muille kameroille. Jos hinnalla ei ole merkitystä, sen elektroninen etsin, lyhyet toimintaviipeet ja erinomainen kuvanlaatu tekevät siitä hyvän kameran aktiiviselle harrastajakuvaajalle.

Conclusion

Hyvän kuvanlaadun ja kameran nopean toiminnan ansiosta NEX-6 on hyvä valinta, vaikka se on testin kallein. Elektroninen etsin on kullanarvoinen.

Ominaisuudet

Merkki
Sony
Megapikseliä
16
Polttovälikerroin/optinen zoom
15x
LCD-näyttö
3
Kuvaa/sekunti
10
Suurin ISO
25600